Hän kaivertaa rattaat
Ruuvit taidokkaasti hampaillansa tauluun kiinnittää
Käsi kohoaa ilmaan
Kauniisti kimmeltävä kivipöly luolaan leviää
Annahan nyt kun kerron
Kuinka voi vaivaisella kapineella kaiken jähmettää
Olento saa uuden muodon
Kellon taikavoima hetkessä kohteensa kiveää
Voiko loitsua murtaa
Viekkaan silmäpuolen kulmakarva kohoaa
Lupailee ratkaisun pulmaan
Samalla kavalasti selän taakse jotakin kätkee
Aurinko zeniitistä heitä tarkkailee
Isäntä mumisee loitsujaan, vieras ihailee
Aurinko zeniitistä heitä tarkkailee
Vieras katsoo kummissaan, kello säteilee
Taiottu aikarauta kiivaasti raksuttaa
Vääntynyt viisari vierasta osoittaa
Näin hänet kivipatsaaksi loihditaan
Silloin jossain jyrähtää
Lintu sieppaa taikakellon ja pilveen häviää
Vieraskin pakoon ennättää
Kellonpurija tyhjin käsin jää
Katkeraa raivohuutoa kuunnellaan
Luolasta synkkään rotkoon
Kaikuvat kiroukset uudestaan
Illasta aamunkoittoon
Katkeran raivohuudon kuulla saa
Vuorelta korkealta
Kunnes isäntä käy kuorsaamaan
Ennen seuraavaa vierastaan
Comments (0)